Uni, terveys ja toimintakyky

Pitäisikö unen vähimmäis-pituudesta antaa kansallinen suositus?

Unihäiriöt ovat lisääntyneet Suomessa yhteiskunnallisten ja teknologisten muutosten sekä työelämän uusien vaatimusten myötä. Samaan aikaan tämän huolestuttavan kehityksen kanssa on kertynyt uutta tietoa, joka osoittaa unen olevan vahvasti yhteydessä terveyteen ja toimintakykyyn.

Suomalaisista 38 %:lla esiintyi vuonna 2000 ainakin yksi unettomuuteen liittyvä oire vähintään kolmena yönä viikossa (Ohayon ja Partinen 2002). Unettomuus on Suomessa lisääntynyt erityisesti palkansaajien keskuudessa (kuva). DSM-IV:n kriteereiden mukaista primaaria unettomuutta taikka sairauksista tai alkoholista johtuvaa unettomuutta esiintyi 11,7 %:lla vuonna 2000, ja se oli Suomessa 1,5-2,0 kertaa yleisempää kuin esimerkiksi Ranskassa, Englannissa, Saksassa ja Italiassa. Myös suomalaisilla lapsilla esiintyy poikkeavan paljon unihäiriöitä.

Nukkumiseen ovat vaikuttaneet erityisesti ne tieto- ja viestintätekniikkaan sekä globalisoitumiseen liittyneet muutokset, jotka ovat tehneet yhteiskunnasta yhä enemmän 24 tuntia vuorokaudessa auki olevan. Työelämässä muuttunut aikakäsitys näkyy tietotyön nopeana kasvuna sekä vuorotyön ja epäsäännöllisten työaikojen yleistymisenä varsinkin teollisuuden, liikenteen ja kaupan piirissä. Aikakäsityksen muuttuminen näkyy myös kiireen kokemisen kaksinkertaistumisena työssä viimeisten 20 vuoden aikana. Toimihenkilöillä palkaton ylityö on jäänyt pysyväksi osaksi työelämää. Lapset katsovat televisiota aiempaa enemmän, pelaavat tietokonepelejä ja menevät aiempaa myöhemmin nukkumaan.

Koska ihminen nukkuu noin kolmasosan elämästään, ei liene yllättävää, että tiede osoittaa unella olevan keskeisiä vaikutuksia terveyteen ja aivojen toimintakykyyn (Härmä ja Sallinen 2000, 2004). Unettomuuden johdosta autonomisen hermoston sympaattinen aktiivisuus lisääntyy suhteessa unen tehokkuuden vähenemiseen. Osittaisen univajeen on myös todettu aiheuttavan muutoksia hormonaalisissa toiminnoissa ja nostavan systolista verenpainetta. Nukkuminen edistänee vastustuskyvyn kehittymistä. Univaje aiheuttaa puolestaan epäedullisia muutoksia elimistön immunologisen järjestelmän eri osatekijöissä ja tulehdusmerkkiaineissa. Epävarmaa tosin on, missä määrin erityyppiset immuunivasteen muutokset lopulta vaikuttavat kykyyn torjua taudinaiheuttajia. Univaje lisää insuliiniresistenssiä ja ruokahalua, ja unen pituus korreloi ruokahalua säätelevien hormonien kanssa. Univajeesta aiheutuva väsymys yhdistyneenä epäsäännöllisiin työaikoihin ja kiireeseen lisännevät myös tupakointia, pikaruoan käyttöä ja fyysistä passiivisuutta.

Koska univaje aiheuttaa epäedullisia muutoksia elimistön fysiologisissa stressivasteissa, immuunijärjestelmässä, glukoosiaineenvaihdunnassa, verenpaineessa, ravitsemuksessa ja terveellisten elintapojen ylläpitämisessä, on ymmärrettävää, että unen puute voi olla lihavuuden, aikuistyypin diabeteksen ja ateroskleroosin riskitekijä. Seurantatutkimusten mukaan unihäiriöt ennustavatkin sydän- ja verisuonitautien, lihavuuden ja aikuisiän diabeteksen syntyä (esim. Appeals ym. 1987, Vgontzas ym. 2005). Unen ja ateroskleroosin välistä yhteyttä vahvistavat havainnot, joiden mukaan vuorotyö aiheuttaa sepelvaltimotautia (Boggild ja Knutsson 1997). Obstruktiivinen uniapnea lienee kiinteä osa metabolista oireyhtymää (Vgontzas ym. 2005).

Fyysisen terveyden lisäksi uni vaikuttaa keskeisesti psyykkisen toimintakyvyn kaikkiin kolmeen osa-alueeseen: toimintaan, ajatteluun ja tunteisiin. Uni vaikuttaa energiametabolian kautta esimerkiksi tarkkaavuuden ylläpitämiseen sekä oman toiminnan ohjaamiseen ja arviointiin uusissa ja monimutkaisissa tilanteissa. Yksi uneton yö tai viikon kestänyt 3-4 tunnin univaje vuorokaudessa vastaa noin promillen humalatilan vaikutusta. Käytännössä kognitiivisen toiminnan heikkeneminen huonontaa koulumenestystä ja johtaa virhetoimintoihin, jotka altistavat tuottavuuden vähenemiselle ja tapaturmille niin työssä kuin vapaa-aikana. Esimerkiksi unettomuusoireet noin kaksinkertaistavat kuolemaan johtavan työtapaturman riskin (Åkerstedt ym. 2002). Uni vaikuttaa myös muistiin vahvistamalla valveilla syntyneitä muistijälkiä sekä muokkaamalla muistijälkiä oivaltamista helpottavaan muotoon (Stickgold 2005). Riittämättömän unen on todettu vaikuttavan mielialaan vähintään yhtä epäedullisesti kuin kognitiivisiin toimintoihin (Pilcher ja Huffcutt 1996). Riittämättömän unen vaikutus tunteisiin ilmenee yleensä ärtyisyyden ja alakuloisuuden lisääntymisenä mutta joskus myös euforiana.

Duodecimin tuoreen lihavuutta koskevan konsensuslausuman (Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja Suomen Akatemia 2005) mukaan terveellinen ravinto, fyysisesti aktiivinen elämäntapa, toimivat sosiaaliset suhteet ja riittävä uni ovat terveyden ja hyvinvoinnin perusta. Miten riittävää nukkumista voitaisiin tehokkaimmin edistää? Pitäisikö unen vähimmäispituudelle antaa jonkinlainen kansallinen suositus ja määrätä kaikille sitä vähemmän nukkuville pysyvä unilääkitys?

Riittävää nukkumista voidaan aivan hyvin edistää lisäämällä uneen liittyvää terveyskasvatusta ja tehostamalla keskeisten unihäiriöiden ehkäisyä ja hoitoa. Tieteellistä näyttöä unen merkityksestä hyvinvoinnille jo on, mutta kansan- ja työterveyden toimijat vasta heräilevät. Ensimmäisiksi tavoitteiksi tulisi asettaa unen arvostuksen lisääminen ennen kaikkea lasten ja nuorten keskuudessa sekä työn stressitekijöiden ja epäfysiologisten työaikojen vähentäminen.

Lisäksi unettomuutta sekä liian vähäistä nukkumista olisi tutkittava ja seurattava kuten muita elintapoja. Todellinen muutos tapahtunee kuitenkin vasta silloin, kun asenteet muuttuvat. Sen vuoksi unen nostaminen terveyskasvatuksessa terveellisen ravinnon, liikunnan ja tupakoinnin vastustamisen joukkoon on paitsi perusteltua myös välttämätöntä.