
Tarina
Kotimainen vaihtoehto premium-sänkyjen joukossa
Missiomme on auttaa ihmisiä olemaan parhaita mahdollisia versioita itsestään. Siihen tarvitaan riittävästi lepoa, ja meidän tehtävämme on varmistaa, että se on sängyn osalta laadukkainta mahdollista.
Se tarkoittaa kotimaisuutta, vastuullisuutta ja käsityönä tehtyjä työvaiheita parhaan laadun varmistamiseksi.
Sänkysuunnittelija Pauli Jämsén — mies parhaiden unien takaa
Kansainvälisesti tunnustettu sänkysuunnittelija Pauli Jämsén on työskennellyt paremman nukkumisen puolesta yli 30 vuoden ajan.
Hän pitää työnsä parhaana palkkiona sitä, että asiakkaat nukkuvat, lepäävät ja palautuvat hyvin. Premium-sänkyvalmistajan työ on siten ihmisten hyvinvoinnista huolehtimista. Laadukas mittatilaussänky antaa käyttäjälleen mahdollisuuden olla paras versio itsestään.
Taustaa
1980-luvun loppupuolella Jämsén oli juuri aloittanut työskentelyn huonekalumyyjänä Pohjanmaalla, kun hän tutustui asiakkaaseen, jolla oli ongelma; Asiakas ei pystynyt nukkumaan uudessa sängyssään, jonka piti olla markkinoiden paras. Jämsén alkoi selvittää asiaa. Patjaa säädettiin ja vaihdettiin muutamaan otteeseen ilman haluttua tulosta. Ongelma ratkesi vasta, kun tehdas valmisti asiakkaalle kokonaan uuden patjan Jämsénin ohjeistuksen mukaisesti.
Jämsén huomasi kiinnostuvansa enemmän, miten laadukas sänky synnytetään ja onnistuvansa myös sen toteuttamisessa. Kyvykkyytensä sänkysuunnittelijana huomattiin alalla nopeasti ja hän päätyi suunnittelemaan useammalle sänkytehtaalle mallistoja, ennen kuin perusti Sänkytehtaan vuonna 2011 kokeneen Markku Rönkön sekä kahdeksan muun ammattilaisen kanssa.

“Älä tingi laadusta, sijoita itseesi.”
Kotimainen vaihtoehto premium-sänkyjen joukossa
Nykyisin Uneni™ by Pauli Jämsén -sänkymallisto tunnetaan korkeatasoisuudestaan maailmanlaajuisesti ja resepti tinkimättömyydessään on yksinkertainen: Vain korkein laatu kelpaa, sekä materiaaleissa että työn laadussa.
Valmistettavat tuotteet ovat pitkällisen kehityksen tulos; kokemus on opettanut tuntemaan parhaiten toimivat materiaali- ja valmistusratkaisut.
Älypatja lopettaa arvailun unenlaadusta
Tutkimusten mukaan ihmiset nukkuvat entistä vähemmän. Yksilöllisten tarpeiden mukaan suunniteltu sänky mahdollistaa riittävästi hyvää ja laadukasta unta. Elämänlaatu paranee samaa tahtia, kun unen laatu paranee.
Eräs tyytyväinen käyttäjä kertoo kerrostalonsa hissin äänen lakanneen kuulumasta öisin, kun hän hankki Jämsénin suunnitteleman sängyn. Toinen asiakas lensi yksityiskoneella kolme tuhatta kilometriä hankkiakseen Jämsénin suunnitteleman sängyn. Kolmas ajoi kesälomareissullaan varta vasten Liperin tehtaalle: "Halusin nähdä missä näin hyviä sänkyjä valmistetaan", oli ilmeisen tyytyväinen asiakas lohkaissut.
”Kuuntelemme asiakasta. Näin toimimalla pystymme tarjoamaan parhaat mahdolliset puitteet nukkumiseen sekä takaamme asiakkaalle mahdollisuuden olla paras mahdollinen versio itsestään - hyvin levänneenä ja virkeänä”, Pauli Jämsén sanoo.
Sänkytehtaan uusi nuoruus
Lähivuosina Sänkytehtaan ympärillä on tapahtunut hallinnollista uudistumista. Sattuneesta syystä sänkyvalmistuksen taustalla oleva yritys oli päätynyt yrityssaneeraukseen syksyllä 2019, ja kun koronakeväällä 2020 kaikki messutapahtumat peruttiin, tilauskanta laski merkittävästi. Vaikka saneeraus oli etenemässä hyvällä mallilla, Verottaja haki Joensuun Sänkytehdas Oy:n konkurssiin.
Syksyllä 2021 Sänkytehtaan koneet käynnistyivät jälleen Liperissä, ja nyt toiminta jatkuu pääosin pohjoiskarjalaisten yrittäjien, yksityishenkilöiden sekä tehtaan työntekijöiden omistamana.
”Meillä on nyt hyvä työporukka ja taustallamme hyvä tiimi, joka koostuu eri alojen huippuosaajista. Sänkytehtaan tarina jatkuu, ja se on hieno juttu”, sanoo Jämsén Karjalan Heilin haastattelussa 29.9.2021.

Uneni™ Family